Nykyään tiedetään, että suon kuivaaminen aiheuttaa hiilivuotoa. Silti sen takaisin muuttaminen voi pahentaa tilannetta.
Periaatteessa kaikki näyttää olevan hyvin. Puut ovat kymmenessä vuodessa saaneet nelisen metriä lisää pituuttakin.
Nykytiedon mukaan suon metsäksi muuttaminen on kuitenkin aiheuttanut sen, että turpeeseen sitoutunut hiilivarasto on alkanut vuotaa ilmakehään kasvihuonekaasuina. Ilmastonmuutosta kiihdyttävä prosessi jatkuu koko ajan.
Kun suo ojitetaan, sen pinta kuivuu ja turve saa happea. Siitä seuraa sitoutuneen hiilen vapautuminen ilmakehään hiilidioksidina. Sen lisäksi, että ojitetusta suosta tulee päästöjä ilmakehään ilmastonmuutosta vauhdittamaan, päästöjä tulee myös vesistöihin.
Murtosuon metsän kaltaiset suometsät aiheuttavat Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan vuodessa 8 miljoonan tonnin hiilidioksidia edestä päästöjä. Vertailun vuoksi: kotimaan kaiken liikenteen vastaava luku oli viime vuonna 11,7 miljoonaa tonnia. Tosin samaan aikaan suot on saatu kasvamaan puuta, joka sitoo hiilidioksidia lähes kaksinkertaisen määrän. Ongelma kuitenkin on siinä, että puiden sitoma hiilidioksidi vapautuu yleensä joidenkin kymmenien vuosien sisällä takaisin ilmakehään, turpeessa hiili pysyy käytännössä ikuisesti.
Vasta viime vuosina on alettu ymmärtää, että soiden ojittaminen metsäksi onkin ilmaston kannalta näin iso asia. Valtiokin yhä tukee entisten soiden ojien kunnostamista, kuten se on tehnyt jo yli puoli vuosisataa.
Ongelman korjaaminen on vaikeaa
Suurelta osin ongelman suuri koko johtuu siitä, että ojitettuja suometsiä on niin paljon Suomessa.
Ylipäänsä Suomi on maailman soisimpia maita, ja sen pinta-alasta kolmannes on suota. Tästä reilu puolet on ojitettu metsätalouskäyttöön pääasiassa hyvin, mutta osin myös heikoin lopputuloksin.
Suomen metsäojitettujen soiden maaperään on arvioiden mukaan sitoutunut hiiltä noin 460 kertaa Suomen liikenteen vuosittaisten päästöjen verran.
Nykytiedon valossa soiden ojittaminen saattoi olla ilmaston kannalta korjaamaton virhe, mutta vaikeaksi asian tekee se, että äkilliset korjaustoimet saattavat olla yhtä suuri virhe.
Tutkijat ovat selvittäneet, mitä suon kaasuille tapahtuu, kun suo ennallistetaan, eli ojat tukitaan ja annetaan vedenpinnan nousta. Tulokset eivät anna mitenkään yksinkertaista kuvaa ongelmasta, ja lisäksi soitakin on monenlaisia. Se kuitenkin tiedetään, että soiden ennallistaminen aiheuttaa myös kasvihuonekaasupäästöjä.
Kyse on valinnasta: ennallistetulla suolla päästöt ensin nousevat ja sen jälkeen laskevat vuosikymmenien kuluessa, kun taas ojitetulla suolla hiiltä vuotaa ilmakehään jatkuvasti.
Valtio tukee nykyisin sekä ojien tukkimista että kunnostamista
Soiden ojitusbuumi alkoi Suomessa 50-luvulla. Yleinen ilmapiiri oli pitkään ojituksille suotuisa.
– Ammattimiehet sanoivat, että kolmessakymmenessä vuodessa puun määrä kolminkertaistuu. Ja niin tapahtui, sanoo pohjoispohjalaisessa Vaalassa asuva oleva metsänomistaja Reijo Anttila.
Harvalla metsänomistajalla oli rahaa ojittamiseen, mutta valtio tuki sitä.
Puhtaasti taloudelliselta kannalta soiden ojitus onkin ollut menestys. Entisillä arvottomilla soilla kasvaa nyt noin 11 miljardin euron arvosta puuta eli neljännes koko Suomen puuvaroista.
Soiden ojitusten vaikutuksia herättiin tutkimaan 1990-luvun alussa. Jo silloin tiedettiin, että hiilidioksidia karkaa, mutta miten paljon ja mitä muita kaasuja virtaa maaperään ja takaisin, oli epäselvää.
Samaan aikaan uudisojitusten valtiontuki veteli viimeisiään. Se loppui kokonaan 1990-luvulla.
Sen sijaan valtiokin tukee edelleen vanhojen ojien perkaamista ja samalla vesistönsuojelurakenteiden tekoa. Samaan aikaan valtio tukee myös ojien tukkimista osana metsäluonnon hoitohankkeita.
Viisi promillea ennallistettu
Suomessa on vuoteen 2019 mennessä ennallistettu soita noin viisi promillea ojitetusta pinta-alasta: noin 30 000 hehtaaria, eli Espoon kaupungin kokoinen ala. Esimerkiksi Metsähallitus on tehnyt ennallistamista.
Kaikki tätä juttua varten haastatellut tutkijat arvioivat, että kaikkia soita ei edes kannata ennallistaa. Syy on siinä, että ennallistamisesta aiheutuu päästöjä: kun vesi nousee takaisin, muun muassa metaanin tuotanto kiihtyy.
Luonnontilainen suo tuottaa metaania ja ennallistamalla suo palautuu metaanin tuottajaksi. Metaani on 30 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Kuitenkin toisin kuin hiilidioksidi, metaani hajoaa ilmakehässä 12 vuodessa.
Esimerkiksi Sudanissa olevalta valtaisalta suoalueelta vapautui lähes kolmannes koko maailman metaanista, kun alueen vedenpinta nousi vuosina 2011–2014. Sama prosessi on käynnissä Siperian soiden ikiroudan sulaessa.
Tarkemmin ojitettujen soiden käsittelyn päästöjä on laskettu vasta muutamia vuosia. Esimerkiksi Metsähallitukselle Helsingin yliopiston tutkijoiden Paavo Ojasen ja Kari Minkkisen tarkemmat laskelmat ilmastokaasujen vaikutuksesta ovat tulleet yllätyksenä, kertoo Metsähallituksen kestävän kehityksen päällikkö Antti Otsamo. Hänen mukaansa uusista laskelmista saatu tieto lisää harkintaa ennallistamissuunnitelmiin ja kohdealueiden valintaan.
Ennallistamisesta jopa 500 vuoden päästöt
Karkeasti yksinkertaistettuna useimpia soita ei kannata ennallistaa nopeasti, osaa ei ollenkaan, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Paavo Ojanen.
Hän on laskenut, miten ilmastokaasujen yhteisvaikutus lämmittää tai viilentää ilmastoa.
Ennallistamisen jälkeen ojitettu suo lämmittää ilmastoa enemmän kuin ennen ennallistamista. Mitä karumpi suo, sitä pitempään lämmittävä vaikutus jatkuu.
Jos kaikki ojitetut suot ennallistettaisiin, haitallisten kaasujen päästöt soilta jopa kasvaisivat nykyisestä 8 miljoonasta tonnista noin 8,7 miljoonaan tonniin. Samalla menetettäisiin neljännes Suomen puuvaroista ja sen hiilensidontakyky.
Ojasen karkeiden keskiarvolaskelmien mukaan rehevän suon ennallistaminen lämmittää ilmastoa noin 60 vuotta, karu suo lämmittää satoja, jopa 500 vuotta. Laskennassa otetaan huomioon vain maaperän vaikutus.
Laskelma muuttunee vielä paljon, kun saadaan tarkemmat tiedot puuston kasvun vaikutuksesta kokonaisuuteen. Siitä on luvassa tuloksia alkuvuonna, kun Ojasen ja yliopistonlehtori Kari Minkkisen tutkimus aiheesta käy läpi vertaisarvioinnin. Tutkimus on ensimmäinen, jossa vertaillaan ojitettujen soiden ennallistamista erilaisissa ilmasto-oloissa. Nyt siis vasta saadaan ensimmäiset arviot siitä, kuinka nopeasti viilentäviä vaikutuksia saadaan erilaisilla soilla.
Ojasen johtopäätökset ovat varsin selviä. Ennallistaminen ei ole tehokas keino hillitä ilmastonmuutosta etenkään siellä, missä suosta on saatu tuottava metsä. Niin kauan, kun puut kasvavat hyvin, ei ennallistamista kannata tehdä.
Rehevillä soilla ennallistamisen voi tehdä sitten, kun se on hakkuutulojen kannalta järkevää, mutta karut suot kannattaa jättää sillensä, ennallistumaan itsekseen, sanoo Ojanen.
Hänen mielestään välittömästi voi ennallistaa puun kasvun kannalta kelvottomat rehevien soiden ojitukset. Tällaisia alun perin rimpisiä ja lettoisia nevoja on noin 200 000 hehtaaria.
Ojanen korostaa, että laskelmien esiin tuoma lämmittävä vaikutus koskee metsäojitettuja soita. Sen sijaan pelloiksi muutetuilla soilla on niin suuret päästöt, että niitä kannattaisi ennallistaa heti.
Yksi keino on välttää avohakkuita
Yhden asian ennallistamisen vaikutuksia tutkinut Paavo Ojanen muuttaisi heti. Hän lopettaisi valtion tuen ojitusten kunnostamiseen.
– Suo-ojat vähitellen tukkeutuvat ja suon pinta vajoaa. Silloin voidaan nykyinen puuston kasvu pitää vielä aika pitkään ja jättää suo ennallistumaan itsekseen.
Ojasen mukaan suoraviivainen, ojametrien mukaan maksettava tuki johtaa siihen, että ojia kunnostetaan myös varmuuden vuoksi.
Sekä Ojanen että Luonnonvarakeskuksessa maaperäekosysteemejä, hiilen kiertoa ja kasvihuonekaasuja turvemailla tutkiva Päivi Mäkiranta esittävät suometsien ojitusten kunnostamisen sijaan metsänhoitoon muutoksia.
Heidän ajatuksensa mukaan suometsässä olisi jatkuvasti puustoa pitämässä pintamaata riittävän kuivana - eli käytännössä jatkuvapeitteistä kasvatusta. Ojasen mukaan se voi vähentää kunnostusojitusten tarvetta, mutta ei niitä kokonaan poista.
– Hakkuu ei sinällään haittaa turpeen säilymistä. Pikemminkin kun haihdutus vähenee, pohjaveden pinta nousee ja turve säilyy paremmin.
Tosin Ojasen mukaan luonnonsuojelu ja ilmastonsuojelu menevät osittain ristiin ennallistamisessa. Suolajit pitävät märästä, mutta myös avoimuudesta ja auringon paisteesta.
– Näitä lajeja jätettävä puusto haittaa.
Osa Suomen soista onkin ennallistettu suolajien saamiseksi takaisin, ei ilmastopäästöjen takia.
Ojien tukkiminen maksaisi arviolta 4 miljardia euroa
Kaikkien soiden ennallistaminen tulisi myös hyvin kalliiksi metsänomistajille tai heitä tukevalle valtiolle.
– Ei ole olemassa resurssia kaikkien ojien tukkimiseen. Koska tämänhetkinen tilanne on ihan hyvä, kovin voimakas kannustaminen ihan kaiken ennallistamiseen ei ole ihan fiksua ilmastorahojen käyttöä, sanoo tutkija Paavo Ojanen.
Soita lahjoitus- ja avustusvaroilla ennallistavan Hiilipörssin koordinaattori Heikki Susiluoma kertoo, että ennallistamisen hinta riippuu paljon kohteesta. Halvimmillaan päästään niin sanotuissa riistaennallistamisissa, jossa ojat padotaan sieltä täältä. Sen sijaan ojien kokonaan tukkiminen ja vesistönsuojelurakenteet voivat nostaa hinnan jopa 1 500 euroon hehtaarilta.
Esimerkiksi ison, 120 hehtaarin suuruisen Joutenneva-Tummunnevan ennallistamisen kustannusarvio on 600–800 euroa hehtaarilta ilman kaikkia suunnittelukustannuksia. Tuleva kohde, Kiteen Juutinsuo tullee hehtaarikustannuksiltaan huomattavasti kalliimmaksi, arvioi Susiluoma.
Jos suon ennallistamisen hinta on noin 900 euroa hehtaarilta, kaikkien metsäsuo-ojitusten tukkimisen hinta olisi tällä laskentakaavalla noin 4,2 miljardia euroa. Laskelma on hyvin karkea ja todennäköisesti alakanttiin, mutta se kertoo mittakaavan kustannuksista.
Tavalliselle metsänomistajalle metsä on nykyisinkin suota tuottoisampi
Suomessa on noin 600 000 yksityismetsänomistajaa, lisäksi Metsähallitus ja isoja yhtiöitä, joilla kaikilla on hiukan erilaisia intressejä metsänsä suhteen.
Yksityisen metsänomistajan kannalta ennallistaminen ei vaikuta millään tavalla houkuttelevalta, jos metsä on taloudellisessa käytössä. Ojitukseen on investoitu useimmiten jo kymmeniä vuosia sitten. Investointi pitäisi saada myös takaisin.
– Se lopettaa metsänkasvun, mutta muokkauksia voidaan kyllä vähentää, sanoo Metsäloukon yhteismetsän toimitsijaReijo Anttila.
Jos valtio kuitenkin ohjeistaa toisin, Anttila kaipaa siihen kompensaatiota.
– Ihan murusilla ei kyllä mielipide käänny. Toisaalta, jos päästöoikeuksia ruvetaan myymään, meillähän olisi mitä myydä, kun vain olisi ostajia.
Päästöoikeuksien myynnillä tarkoitetaan tässä tapauksessa metsiin ja suohon varastoituneen hiilen varaston lisäykselle laskettavaa hintaa. Tällöin ilmastonmuutoksen hillitsemisen kustannukset eivät jäisi metsänomistajan harteille. Tällaista mallia on jo pari vuotta sitten esittänyt esimerkiksi Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen dosentti Veli Pohjonen. Tällaista järjestelmää ei ole vielä olemassa.
Ilmastokeskustelu on faktatasolla Anttilan mukaan hyvää, mutta mukana on aika paljon "ylävaahtoa", eli liikaa yksityiskohtiin takertumista kokonaisuuden kustannuksella. Tarkasti viranomaisten ohjeiden mukaan metsiä hoitava Anttila perää metsänhoidon ohjeistukseen kokonaisvaltaisuutta.
– Ei ole selviä ohjeita, joita olisi kokeiltu. Pitäisi päästä tuloksiin, jotta tiedettäisiin, mikä on oikea tapa toimia.
Yrityksille ojittamisen päästöt voivat olla imagohaitta
Paltamossa on nykyisin sijoitusyhtiön omistama Saarisuon suometsä, jossa on kokeiltu uusia menetelmiä hakkuissa ja tehty niistä kannattavuuslaskelmia.
Siellä toimitaan siten, että isoimmat tukki- ja kuitupuut kerätään, mutta loput jätetään kasvamaan.
– Nuori metsä kasvaa taas tällaisella kasvupaikalla 30 vuodessa uudelleen korjuukypsäksi, mutta metsänpeite säilyy koko ajan, sanoo biotalouden johtava asiantuntija Juhani Pyykkönen Suomen Metsäkeskuksesta.
Sijoitusyhtiön mailla ei jatkuvapeitteistä kasvatusta tai poimintahakkuita suosita sattumalta. Kysymys on rahasta.
– Näyttää aika selvältä, että suomailla, turvealustoilla poimintahakkuut ovat hyvin monesta syystä suositeltavia.
Pyykkösen ajatus perustuu samalla suoalueella tehtyihin kokeisiin, jossa puustoa käsiteltiin poimintahakkuilla.
– Kävi ilmi, että tämä on jopa kannattavin metsänhoitomenetelmä rämeiden hoidossa.
Pyykkösen mukaan menetelmällä voidaan myös säädellä pohjaveden pintaa lähelle turpeen pintaa. Vedenpinnan taso on oleellinen tekijä siinä, millä vauhdilla suoturve maatuu. Samanaikaisesti myös vesien suojelu on helpompaa, koska vedenpinta ei vaihtele eikä ravinteita huuhtoudu suoalueelta pois.
Pyykkösen mukaan on tarkkaa peliä pitää vedenpinnan korkeus suolla sopivana, jotta kasvihuonekaasupäästöt eivät ole liian suuria, mutta puut kuitenkin kasvavat.
Kyseinen paltamolaissuo on aiemminkin ollut edelläkävijä. Kajaani-yhtiö ojitti suon 10. syyskuuta vuonna 1956. Se oli ensimmäinen auralla ojitettu suoalue, sanoo Pyykkönen.
– Tästä alkoi Suomessa soiden laajamittainen ojitus.
Pyykkösen mukaan isojen toimijoiden on otettava vastuuta ainakin alkuvaiheessa enemmän kuin yksittäisten metsänomistajien.
– Soilla pitää samaan aikaan vastata ilmastoasiaan – kasvihuonepäästöjen vähentämiseen – ja vesien suojeluun ja monimuotoisuuteen. Jos metsänhoito-ohjeita ei muuteta ja pyritä vastaamaan ympäristötavoitteisiin, se voi olla imagohaitta.
Jutussa on käytetty lähteinä haastattelujen lisäksi muun muassa suometsätieteen professori emeritus Juhani Päiväsen Metsätieteen aikakauskirjassa julkaisemia artikkeleita, tutkija Paavo Ojasen laskelmia, Valtioneuvoston julkaisua Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018 sekä Luonnonvarakeskuksen SOMPA-hankkeen materiaaleja.
Voit keskustella aiheesta kello 22:een saakka!
Lue lisää: