Hyppää pääsisältöön

Yle Olohuoneessa virtuaaliyleisölle esiintyvä Evelina haluaa lievittää ahdistusta: “Toivon, että keikkani on yleisölle turvallinen hetki, jolloin ei tarvitse miettiä koronatilannetta koko ajan”

Evelina poseeraa studiossa valkeassa asussa valkeiden kankaiden ympäröimänä.
Evelina poseeraa studiossa valkeassa asussa valkeiden kankaiden ympäröimänä. Kuva: simelius simelius Evelina,Yle Olohuone

Usein sanotaan, että muutos tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Koronaepidemia on saanut esiintyvät artistit keksimään vaihtoehtoisia keikkailutapoja.

Evelina esittää akustisen keikan juuri sinun olohuoneessasi to 26.3. klo 19. Yleisöksi pääset avaamalla Areenan tai TV2:n.

– Ihmiset ovat tosi innovatiivisesti kehittäneet tällaisia striimattuja keikkoja. Tämä on todella nerokas tapa esittää livenä musiikkia. Olen tosi innoissani, että minua pyydettiin mukaan.

Artistia mietityttää, kun esiintyjä ei voi olla samassa tilassa yleisön kanssa. On mahdotonta arvioida musiikkia kuuntelevien korvaparien määrää, eikä välitön tunnelmien jakaminenkaan ole tuttuun tapaan mahdollista. Toisaalta, on todella jännittävää seurata, miten laajalle esitys lopulta leviää.

– Virtuaaliyleisölle esiintyessä ei voi tietää, näkeekö esityksen 300 vai 3000 ihmistä. Minusta on ollut hienoa huomata, että tässä tilanteessa ihmiset puhaltavat yhteen hiileen.

Koronavirus on vallannut monen elämän kaikki valveillaolotunnit. Se puskee vastaan lakkaamatta kaikista kanavista. Musiikki voi olla elintärkeää vaihtelua, kun happi meinaa loppua:

– Musiikkimaailmaan sukeltaminen tarjoaa yleisölle pienen breikin tästä kaikesta. Minusta on kivaa, että minä voin artistina avata tuokioksi oven pois ahdistavasta ja epävarmasta arjesta.

Evelina muistelee, että hän ei ole aiemmin esiintynyt ilman yleisöä suorassa lähetyksessä. Luvassa on akustinen keikka:

– Akustisia keikkoja pääsee esittämään harvemmin, joten tämä on kivaa vaihtelua. Tunnen tekemäni biisit läpikotaisin. Luvassa on chilliä fiilistelyä, jossa biisit tulevat siinä hetkessä selkärangasta.

Evelina kertoo, että hänen arkensa on säilynyt yllättävän samanlaisena kuin ennen koronaeristystä. Hän on aina viihtynyt erinomaisesti kotona, eikä hänellä ole tapana käydä esimerkiksi yökerhoissa. Hän on kotona maalannut, pelannut, katsonut sarjoja, joogannut ja lukenut. Epävarmuus tulevasta kuitenkin mietityttää:

– Ei oikein tiedä, mikä tämä tilanne on. Kukaan ei osaa ennustaa, kuinka kauan tämä kestää tai mitä seuraavina kuukausina tapahtuu. Mielessä velloo epätietoisuus, mutta en ole paniikissa. Tunnen sympatiaa kollegoita kohtaan, joiden keikat on peruttu. Toisaalta, tämä on maailmanlaajuisesti sama tilanne kaikilla.

Aikapäiviä sitten suunniteltu Los Angeles -työkeikka maaliskuun loppupuolella peruuntui. Musiikintekoaikataulu meni uusiksi, eikä studioon pääse suunniteltuna aikana.

– Ei minua harmita se, että en pääse ulkomaille, vaan se, että luomisprosessi menee tavallaan hukkaan. En pääse studioon silloin, kun olin suunnitellut. Olin tosi innoissani siitä.

Saman pysäyksen monet ovat nyt kokeneet elämässään. Suunnitelmat menevät uusiksi ja elinpiiri pienenee kotiin. Tilanne saa artistin mietteliääksi:

– Ehkä tämä on sellainen stoppi kaikelle lentämiselle, fossiilisten polttoaineiden käytölle ja alati kasvavalle kulutukselle. Jossain vaiheessa tällainen pysäytys piti tulla. Toivottavasti tämä herättelee meitä pohtimaan, jatkammeko tästä eteenpäin samoilla arvoilla ja valinnoilla kuin ennenkin, vai pitäisikö muuttaa jotain.

Evelina ei halua osoittaa syyllistävää sormea ketään kohti, vaan katsoo myös itseään peiliin. Myös pysähtyminen voi olla ihan hyvä asia. Vuosi 2019 muodostui superkiireiseksi ja tiukka aikataulu oli niskassa koko ajan.

– Kiirettä pidetään jotenkin hienona juttuna. Minusta tuntuu, että ihmisyydelle tekee ihan hyvää, että asiat vähän hidastuu. Karanteenin aikana ei tarvitse saada aikaan mitään himmeitä vatsalihaksia, superpuhdasta kotia tai ottaa uutta kieltä haltuun. Ei tarvitse suorittaa tätäkin. Voi vaan olla.

Katso Evelinan keikka ja koko Yle Olohuoneen lähetys täältä:

  • Metroja, koulunvessoja ja vedätystä

    Yle Olohuone Puotilassa.

    Erin Anttila vie toistaiseksi viimeisen Yle Olohuoneen kotimaisemiinsa Itä-Helsinkiin. Sinä voit vaikuttaa illan viimeiseen biisin äänestämällä artikkelin lopussa. Nelilapsisen perheen kuopus Erin Anttila (o.s. Koivisto) oppi ensin laulamaan suomen kielellä, sitten vasta puhumaan.

  • “Tänään on hyvä päivä”

    Samae Koskinen Yle Olohuoneessa

    Laulaja-lauluntekijä, HPK-fani ja innokas mailapelaaja Samae Koskinen kutsuu Susanna Laineen ja katsojat kyläilemään nuoruutensa kotikaupunkiin Riihimäelle. Mitä tapahtui maauimalan hyppytornissa kesäilloin? Entä minkä koulun tiloissa Samaen bändiharrastus virisi kukkaan?

Uusimmat sisällöt - Olohuone