Hyppää pääsisältöön

MOT tarvitsee teidän vinkkejänne koronan vaikutuksista

Huolta omasta ja läheisten terveydestä, terveydenhuollon ammattilaisten paineita, rajoituksia tavallisten ihmisten arkeen, taloudellista epävarmuutta, valtiovallan lupauksia ja kansalaisten epätietoisuutta. Miten koronapandemia muuttaa elämäämme? MOT tutkii aihetta ja tarvitsemme siihen yleisön apua. Kerro kokemuksistasi. Anna juttuvinkkejä. Auta meitä ymmärtämään.

MOT on tekemässä juttuja koronakriisistä niin verkkoon kuin televisioonkin. Toimitus hakee nyt apua tavallisilta ihmisiltä, joiden elämään poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa eri tavoilla.

Kotiinsa eristetyt vanhukset ja heitä hoitavien ihmisten suojavarusteiden käytön epäselvät käytännöt. Koronatestien muuttuvat linjaukset. Epätietoisuus siitä, voiko oireeton ihminen tartuttaa toisia. Perheiden intensiivinen yhdessäolo, mutta myös kasvava yksinäisyys. Lomautusten massiivinen lisääntyminen ja suljetut rajat.

MOT tutkii koronan vaikutuksia sekä terveyden että talouden näkökulmista.

Se, mikä tammikuussa oli pikku-uutinen Kiinasta, muutti kevään myötä meidän kaikkien elämän. MOT tutkii koronan vaikutuksia sekä terveyden että talouden näkökulmista. Kerro meille kokemuksistasi, lähetä juttuvinkkejä, auta meitä hahmottamaan sitä, mikä on olennaista ja tärkeää.

Päivitys 24.4.2020: Kiitos vinkeistänne!

MOT julkaisee kaksi korona-aiheista jaksoa:

Korona I: Taistelu tuntematonta vastaan

Potilaita hoidetaan pandemian eturintamassa. Testaukseen liittyy paljon epävarmuutta. Valtiot haalivat varusteita villeiksi muuttuneilta markkinoilta, sillä rokotetta saadaan odottaa.
Maanantaina 27.4.2020 Yle Areena klo 12 ja TV1 klo 20.

Korona II: Valtio takaa, pankit jakaa

Monelta meni koronan myötä elanto yhdessä yössä. Meille kuitenkin luvattiin, ettei talouskriisin anneta upottaa meitä. Voiko lupauksen lunastaa, kun pandemian hinta on hämärän peitossa.
Maanantaina 4.5.2020 Yle Areena klo 12 ja TV1 klo 20.

Kommentit