Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Nuoret valtasivat talon ja soittivat siitä itse kaupungille, Helsingiltä heruu ymmärrystä: “Malttia riittää tällä puolella”

Helsinki aikoo neuvotella talonvaltaajien kanssa Vuosaaressa sijaitsevan merenrantakiinteistön vuokraamisesta.

Helsingin kaupungin omistama kiinteistö merenrantatontilla seisoo hylättynä.
Helsingin kaupungin omistama kiinteistö merenrantatontilla on ollut jo vuosia tyhjillään. Kuva: Matti Myller / Yle
Nina Svahn
Avaa Yle-sovelluksessa

Ikkunanraosta kuuluva vastaus on kohtelias, mutta jämäkkä: ei kommenttia.

Helsingin Vuosaaressa sijaitseva, kaupungin omistama rakennus ja tontti on ollut vallattuna maanantaista lähtien.

Yle Helsingin radioreportteri Kalle Suomi vieraili paikalla perjantai-iltapäivänä. Pihalla ei näkynyt ketään, mutta rakennuksessa oli valot päällä ja selvästi ihmisiä sisällä.

Kaupungin omistama kiinteistö on ollut vuosikausia tyhjillään. Aiemmin mm. lasten kesäsiirtolana toimineen talon ikkunoita peittävät nyt vanerit ja arvotontin piha rehottaa hylättynä.

Rakennuksessa on toiminut mm. lasten kesäsiirtola.
Rakennuksessa on toiminut mm. lasten kesäsiirtola. Kuva: Matti Myller / Yle

Hästholmenin eli Heposaaren valtaamisesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Helsinki ja valtaajat ovat viestitelleet päivittäin

Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikkö Markku Toivonen kertoo kuulleensa valtauksesta nuorilta itseltään, sillä valtaajat ottivat yhteyttä kaupunkiin.

– Heitä kiinnostaa se tila ja he toivoivat, että alkaisimme neuvottelemaan siitä, Toivonen sanoo.

Talonvaltauksissa Helsinki on sopinut, että kaupungin nuorisopalvelut on ensimmäisenä yhteydessä nuoriin. Toivonen itse ei ole vielä tontille jalkautunut, mutta hän kertoo olleensa nuoriin yhteydessä kerran puhelimitse ja sähköpostilla liki päivittäin.

Markku Toivonen ei osaa arvioida minkä ikäisistä nuorista on kyse. Hänen mukaansa valtaajat ovat "pääsääntöisesti yli 18-vuotiaita".

– Ikävä kyllä kaupungilla on paljon tyhjää tilaa ja kun nuoret liikkuvat, he löytävät tilat.

Kaupunki on valmis vuokraamaan pitkään tyhjillään seisseen kiinteistön.
Kaupunki on valmis vuokraamaan pitkään tyhjillään seisseen kiinteistön. Kuva: Matti Myller / Yle

Toivonen sanoo, että vastoin yleistä käsitystä talonvaltaajat eivät lähtökohtaisesti ole ilkivaltaa tekeviä nuoria.

– Aika tiptop siellä on turvallisuudesta huolehdittu, eikä niiltä osin ole mitään sellaista mistä pitäisi olla huolissaan, hän lisää.

"Eihän tämä ihan normaali tapa ole neuvotella kaupungin kanssa vuokrasopimuksesta"

Kaupunki on tehnyt selväksi, ettei pitkään tyhjillään seisseen kiinteistön lämmitysjärjestelmää saa ottaa käyttöön, tilaturvallisuuspäällikkö Vesa Talja kertoo.

– Saimme ilmoituksen, että ohjeita on noudatettu ja että palovaroitinkin olisi asennettu kattoon, mutta tämä on epävarma tieto.

Vaikka talonvaltaaminen on laiton teko, Talja sanoo, että Helsingillä riittää ymmärrystä arvioida tilanne rauhassa ja aloittaa neuvottelut kiinteistön vuokraamisesta.

– Eihän tämä ihan normaali tapa ole neuvotella kaupungin kanssa vuokrasopimuksesta, mutta malttia riittää tällä puolella.

Kuinka pitkä pinna Helsingillä on?

– Mittaamattoman pitkä. Käymme neuvottelut asiallisesti, mutta jokin takarajahan niillekin pitää asettaa.

– Heti ensimmäisenä päivänä teimme päätöksen, että jos sieltä joku "ostohousut jalassa" löytyy ja ilmoittaa maksavansa vuokraa, niin kaupunki on valmis neuvottelemaan.

Vallattu kiinteistö sijaitsee arvokkaalla merenrantatontilla Helsingin Vuosaaressa.
Vallattu kiinteistö sijaitsee arvokkaalla merenrantatontilla Helsingin Vuosaaressa. Kuva: Matti Myller / Yle

Nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikkö Markku Toivosen mukaan neuvotteluja pyritään käynnistämään alkavalla viikolla. Hän kuvailee tähän astisia keskusteluja talonvaltaajien kanssa rakentaviksi.

– Lähdetään vuoropuheluun ja katsotaan mitä siitä syntyy. Kaupunki tulee tekemään jonkinlaisen esityksen siitä, että mitkä ovat sopimusehdot ja katsotaan mikä on nuorten näkemys siihen.

Suosittelemme