Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Porissa on suurten kaupunkien kallein johtaja asukaslukuun nähden, mutta halvin kuntapomo on yllätysnimi

Tampereen Lauri Lyly on kuntapomojen ykkönen tuloissa, seuraavaksi kiilasivat Turun ja Vantaan johtajat

Kolme suurituloisinta kuntajohtajaa: Tampereen pormestari Lauri Lyly, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen
Kuva: Yle
Varpu Helpinen

Suomen kymmenen suurimman kaupungin ykkösjohtajista suurimmat ansiotulot olivat viime vuonna Tampereen pormestarilla Lauri Lylyllä. Hänen ansiotulonsa olivat 278 603 euroa.

Kuntapomojen kakkonen oli Turun kaupunginjohtaja Minna Arve, ansiotuloja 204 089 euroa, ja kolmonen Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, ansiotuloja 201 392 euroa.

Pääkaupungin pormestari Jan Vapaavuori oli ansiotuloissa neljäs 199 619 eurolla.

Seuraavaksi eniten ansiotuloja oli Espoon kaupunginjohtajalla Jukka Mäkelällä (183 372 euroa), Jyväskylän kaupunginjohtajalla Timo Koivistolla (175 094 euroa) ja Kuopion kaupunginjohtajalla Jarmo Pirhosella (161 807 euroa).

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on listan kahdeksas, ansiotuloja 160 001 euroa, ja Lahden Pekka Timonen yhdeksäs, ansiotuloja 151 369 euroa. Kymmeneksi suurimman kaupungin eli Porin kaupunginjohtajan Aino-Maija Luukkosen ansiotulot olivat 139 001 euroa.

Verottaja kertoo julkisuuteen vain ansiotulot yhteensä, sitä säätelee laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta. Kaupunginjohtajilla voi olla kuitenkin ansiotuloja myös muualta kuin palkkatyöstään, esimerkiksi eläkettä tai kokouspalkkioita kaupunkien omistamien yhtiöiden hallituksista.

Esimerkiksi Tampereen Lyly, 67, voi saada ikänsä puolesta työeläketuloja aikaisemmista työpaikoistaan, sillä hänen kuukausipalkkansa on 14 000 euroa Ylen viime helmikuisen selvityksen mukaan.

Asukasmäärään suhteutettuna halvin pomo on Helsingissä

Jos kaupunginjohtajan ansiotulot suhteutetaan asukasmäärään, kuntalaisten kannalta edullisimmaksi johtajaksi paljastuu Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Koska Helsingissä oli viime vuonna 653 835 asukasta, Vapaavuoren ansiotulot olivat 0,31 euroa per asukas.

Seuraavaksi halvimmat pomot näin laskien olivat Espoon Jukka Mäkelä (0,63 euroa per asukas), Oulun Päivi Laajala (0,78 euroa per asukas) ja Vantaan Ritva Viljanen (0,86 euroa per asukas).

Kaikkien muiden kaupunkien ansiotulojen suhde asukasmäärään oli yli euron: Turun Minna Arve (1,06 euroa per asukas), Tampereen Lauri Lyly (1,17 euroa per asukas), Jyväskylän Timo Koivisto (1,23 euroa per asukas) ja Lahden Pekka Timonen (1,26 euroa per asukas).

Kallein johtaja samalla laskutavalla oli Porin Aino-Maija Luukkonen (1,66 euroa per asukas) ja toiseksi kallein Kuopion Jarmo Pirhonen (1,36 euroa per asukas).

Käytimme tässä laskennassa Tilastokeskuksen ilmoittamia kaupunkien asukasmääriä viime vuoden lopussa. Koska kaupunginjohtajilla ja pormestareilla voi olla ansiotuloja muualtakin kuin palkkatyöstään, laskelma johtajien kalleudesta tai halpuudesta ei ole sataprosenttisen varma.

Johtajat maksavat myös paljon veroja

Kaikki kaupungin ykkösjohtajat maksoivat myös paljon veroja.

Eniten veroja maksoi myös eniten tienannut eli Tampereen Lauri Lyly. Hän maksoi 278 850 euron tuloistaan yhteensä veroja ja maksuja 139 251 euroa.

Toiseksi eniten veroja maksoi myös toiseksi eniten tienannut kaupunginjohtaja eli Turun Minna Arve (tulot yhteensä 211 004 ja verot ja maksut yhteensä 96 786 euroa) ja kolmanneksi eniten kolmanneksi eniten tienannut eli Vantaan Ritva Viljanen (tulot yhteensä 201 392 euroa ja verot ja maksut yhteensä 91 117 euroa).

Alla olevassa taulukossa kaupunginjohtajien tulot ovat kaupunkien asukasmäärän mukaisessa järjestyksessä, suurin kaupunki Helsinki ensimmäisenä.

KaupunkiJohtajaAnsiotulotPääomatulotTulot yhteensä
HelsinkiJan Vapaavuori199 6190199 619
EspooJukka Mäkelä183 3720183 372
TampereLauri Lyly278 603247278 850
VantaaRitva Viljanen201 3920201 392
OuluPäivi Laajala160 0010160 001
TurkuMinna Arve204 0895915211 004
JyväskyläTimo Koivisto175 0942 233177 327
LahtiPekka Timonen151 3690151 369
KuopioJarmo Pirhonen161 8079 412171 219
PoriAnna-Maija Luukkonen139 00113 390152 391

Lue myös:

Uusimmat tiedot veropäivästä

Suosittelemme