Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tutkimus: Valtaosa Jäämeren mikromuovista on peräisin pyykkäämisestä – vaatteiden polyesterikuituja löytyi jopa pohjoisnavan vesistä

Mikromuovia on kaikkialla muuallakin. Jokainen meistä nielee pankkikortin kokoisen määrän muovia viikossa pienenpieninä hiukkasina.

Jääkarhu meressä, vain pää näkyy.
Alaskan rannikon jääkarhun uimavesissä on muovia ihmisten vaatteista, kertoo tuore tutkimus. Kuva: Ron Niebrugge / AOP
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Synteettiset kuidut muodostavat 92 prosenttia Jäämeressä huljuvasta mikromuovista. Noin kolme neljäsosaa on polyesterikuituja eli muisto ihmisten keinokuituvaatteista, kertoo kaikkien aikojen laajin Jäämeren mikromuovikartoitus.

Ocean Wise -järjestön kanadalaiset tutkijat selvittivät mikromuovin määrää ja laatua 71 paikasta otetuista vesinäytteistä, molemmilta pallonpuoliskoilta ja aina pohjoisnavalta asti.

Polyesteria hierautuu vaatteista pesukoneessa. Kuidut kulkeutuvat viemäreitä pitkin jokiin ja niistä mereen. Pienen kokonsa vuoksi kuidut eivät jää kiinni vedenpuhdistamoissa.

Osan kuiduista saamme kiertotietä takaisin: kalat luulevat mikromuovia ruoaksi, ja ihminen puolestaan syö kalan, jonka lihaan kuituja on päätynyt.

Näytteitä myös syvistä vesistä

Ocean Wise otti tutkimusnäytteensä kahdeksan metrin syvyydestä. Vertailun vuoksi analysoitiin myös kuusi näytettä, jotka olivat peräisin kilometrin syvyydestä Beaufortinmerestä Kanadan ja Alaskan rannikolta.

Kuutiometristä eli tuhannesta litrasta vettä löytyi keskimäärin 40 mikromuovihiukkasta. Idässä mikromuovia oli lähes kolme kertaa niin paljon kuin lännessä. Tutkijoiden mukaan muovia täytyy siis kulkeutua Atlantilta.

Edelleen on kuitenkin vastaamattomia kysymyksiä siitä, mistä kaikkialta mikromuovia tulee, miten se on vesissä jakautunut ja kuinka vakavia seurauksia sillä on, sanoo tutkimusta johtanut Peter Ross.

Tutkimus on luettavissa vapaasti Nature Communications -lehdestä.

Mikromuovihiukkaset on suurimmillaan pellavansiemenen kokoisia eli viiden millimetrin mittaisia. Pienimpiä mikromuovihiukkasia, 01-mikrometrisiä, ihmissilmä ei kykene erottamaan.

Fleecetakki on monelle mieleen. Se on kevyt ja lämmin, ja pesun jälkeen se kuivahtaa nopeasti. Siitä voi kuitenkin päätyä viemäriin joka pesussa miljoonia mikrokuituja.

Polyesterikuituja on löydetty luonnonvesien ja niiden ravintoketjujen lisäksi ilmasta, maaperästä ja jopa korkeimmilta vuorilta. Meidän pöytiimme mikromuovia palautuu juomavedessä, oluessa, ruokasuolassa ja jopa hedelmissä ja vihanneksissa, kuten viimevuotinen italialaistutkimus osoitti.

Jokaisen ihmisen arvioidaan nielevän tietämättään viitisen grammaa muovia viikossa. Saman verran tulisi syötyä, jos pistelisi poskeensa pankkikortin. Luku on luontojärjestö WWF:n tilaamasta australialaisesta tutkimuksesta toissa vuodelta.

Selvästi eniten mikromuovia meihin kertyy juomavedestä, niin pullo- kuin hanavedestä, joka viikko keskimäärin 1 769 mikromuovihiukkasta.

Mikromuovihiukkasten vaikutuksia ihmisten terveyteen vasta tutkitaan. Tähänastisten tulosten perusteella ne saattavat hengitettyinä johtaa hengityselintulehduksiin. Työssään suurille mikromuovipölymäärille altistuvilla on havaittu kroonisia keuhkotulehduksia ja pahimmillaan jopa keuhkosyöpää.

Plymouthin merilaboratorion johtaman viimevuotisen tutkimuksen mukaan aiemmat arviot merien mikromuovien määrästä ovat parhaimmillaankin alle puolet todellisesta määrästä, ja enimmillään todellinen luku on kymmenkertainen.

Selitys uuteen tulokseen on tutkimusmenetelmässä. Yleensä näytteet otetaan verkoilla, joiden silmäkoko on suurempi kuin tässä tutkimuksessa.

Välimerestä löytyi isoja muovikeskittymiä

Viime kesänä brittiläis-saksalais-ranskalainen tutkimus löysi Välimeren pohjasta Italian länsirannikolta alueita, joihin muovia on kasautunut erittäin paljon.

Tyrrhenanmeren sedimentissä on paikoin 1,9 miljoonaa merivirtojen tuomaa mikromuovihiukkasta neliömetrillä. Yhtä huimaa lukua ei ole mitattu missään muualla maailman merissä.

Tutkijat ovat erityisen huolissaan vaikutuksista näillä alueilla, koska merivirrat kasaavat niille yhtä lailla happea ja ravinteita, mikä tekee niistä biodiversiteetiltään hyvin rikkaita. Muovin vaikutukset siellä voivat olla erityisen tuhoisat.

Näytteiden yleisintä mikromuovia myös Tyrrhenanmeressä olivat tekstiileistä irronneet mikrokuidut, tutkijat totesivat.

Veden pärskeitä, taustalla häämöttää kallioinen ranta.
Tässä pärskyy meri ja muovi Lofoottien vesillä Norjassa. Kuva: Robert Marshall / AOP

Mereen kulkeutunutta ja siellä yhä pienemmäksi jauhautuvaa mikromuovia päätyy myös ilmaan.

Meren myllerryksessä syntyy pieniä ilmakuplia, jotka pinnalla poksahtaessaan räiskäyttävät ilmaan suolaa ja bakteereja ja viimevuotisen kansainvälisen tutkimuksen mukaan myös muovia.

Aiemmin on oletettu, että suurin osa mikromuovista jää mereen tai sen pohjaan tai huuhtoutuu rannoille, mutta tuo uusin tutkimus tuli toiseen tulokseen näytteistä, jotka kerättiin Atlantin rannikolta meri-ilmasta ja meren pärskeistä.

Tutkijat laskivat, että meristä nousee joka vuosi 136 000 tonnia mikromuovia. Arvio on maltillinen, he lisäävät.

Mikromuovin lisäksi sama ilmiö koskisi vielä paljon pienempiä nanomuovihiukkasia, jos niitä vain kyettäisiin haarukoimaan ilmasta, he sanovat.

Tuulien kuljettamaa, sateen ja lumen mukana maahan laskeutunutta mikromuovia on löytynyt käytännössä kaikkialta, muun muassa Pyreneiden vuoristosta Ranskan ja Espanjan rajalta.

Näytteidenottopaikoilta on 90 kilometriä ja enemmänkin lähimmille maa-alueille, joista muovi voisi olla lähtöisin. Siksi tutkijat arvelevat lähtöpaikaksi merta, jonka yllä hiukkaset ovat saaneet tuulilta nostetta.

Pari kuukautta sitten lyötiin mikromuovin löytöpaikan korkeusennätys, kun Mount Everestin hangesta lähes kahdeksan ja puolen kilometrin korkeudesta paljastui kiharaisia mikrokuituja.

Lontoossa sataa muovia

Viime vuonna brittitutkijat ällistyivät siitä mikromuovihiukkasten määrästä, joka päätyy Lontooseen sateiden mukana. Määrä oli selvästi suurempi kuin vertailukaupungeissa Pariisissa ja Hampurissa.

Syypääksi osoittautuivat myös sadenäytteissä ennen muuta tekstiilit, vaatteiden lisäksi matot ja sisustustekstiilit.

Vielä yksi viimevuotinen tutkimus puolestaan totesi, että ihmiskunnan suosikkivaate on jättänyt selvän jälkensä arktiseen luontoon.

Kanadalaistutkimuksessa havaittiin, että farkuista irtoaa pesussa noin kymmenen kertaa niin paljon mikrokuituja kuin fleecepusakoista.

Farkkuja pannaan pesukoneen rumpuun.
Kanadalaistutkijat eivät ole selvittäneet vain farkkujen kuitujen määrää pohjoisissa vesissä, vaan myös sitä, miten uutterasti keskimääräinen kanadalainen pyykkää pöksynsä. Noin puolet väestöstä pitää farkkuja päivittäin, ja pesuun ne pannaan jo kahden käyttökerran jälkeen, tutkimus kertoi. Kuva: Somkhana Chadpakdee / AOP

Tutkimusidea syntyi, kun useilta eri tahoilta tuli tietoa siitä, että Kanadan pohjoisen saariston vesistä ja Pohjois-Amerikan Suurista järvistä kerätyt kuidut olivat valtaosin sinisiä.

Vaikka farkkujen kuidut eivät ole muovia vaan puuvillaa, nekin ovat maailman merissä väärässä paikassa.

Niiden suuri määrä kaukana ihmiskeskittymistä on lisänäyttöä siitä, että meri- tai ilmavirrat kuljettavat arktisille alueille asti kaikkea pientä, joka kelluu tai leijuu, siis myös mikromuovia.

Korjattu klo 23.55: Pyreneiden vuoristo sijaitsee Ranskan ja Espanjan välissä, ei Ranskan ja Saksan.

Suosittelemme