"Vanhemmuus on musta möykky riittämättömyyttä ja on pilannut elämäni. Toivon etten olisi noudattanut yhteiskunnan vaatimuksia Suomen kansan kartuttamisesta ja lisääntymisestä."
Näin eräs isä kuvaa tuntemuksiaan Jyväskylän yliopiston uusimmassa vanhemmuuden uupumuksen tutkimuksessa, jossa vertailtiin uupuneiden ja ei-uupuneiden isien raportoimia kuormitus- ja voimavaratekijöitä.
Uupuneilla isillä oli odotetusti huomattavasti enemmän kuormitustekijöitä elämässään kuin ei-uupuneilla isillä.
Hyvinvoinnin psykologian dosentti Matilda Sorkkilan mukaan yllättävintä oli uupuneiden isien vastauksista paistava pettymys yhteiskuntaan.
– He kokivat, että yhteiskunta vaatii isiltä liikaa, mutta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan riittävästi tukea vanhemmuuteen. Yhteiskunta asettaa paineita lisääntymiselle, mutta sitten kun lapset on tehty, vanhemmat jätetään vähän heitteille, Sorkkila kuvailee isien tuntemuksia.
Työ ei jousta eikä yhteiskunta tue
Uupuneet isät raportoivat ei-uupuneita isiä enemmän kokevansa vaikeuksia työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Monet kokivat, ettei töissä huomioitu isien vanhemman roolia lainkaan.
– Useat isät olisivat halunneet olla enemmän lastensa ja perheensä kanssa, mutta työpaikalta ei tullut minkäänlaista joustoa tai ymmärrystäkään, Sorkkila kertoo.
Tukea ei koettu heruvan yhteiskunnaltakaan, jossa kuitenkin toivotaan tasa-arvoisempaa vanhemmuutta.
"Tarvitsisin aidosti tasa-arvoisen mahdollisuuden jäädä isänä vanhempainvapaalle, jotta se ei vaikuttaisi perheen talouteen negatiivisesti. Perheen etu menee isän edun edelle."
"Lyhyempi työaika mahdollistaisi enemmin yhteistä aikaa lasten kanssa. Talous ei tällä hetkellä tosin anna siihen mahdollisuutta. Kikyn 24h työaikaa on kaikki pois perheeltä."
Lisäksi uupuneet isät kokivat ei-uupuneita isiä enemmän olevansa kuormittuneita jokapäiväisessä lapsiperhearjessa.
"Lapsiperheen arki on raskasta, en välttämättä voi nykyisillä yhteiskunnan tuilla ja menolla suositella aidosti, vaikka lapset tuovatkin paljon iloa elämään."
Mielenkiintoista Matilda Sorkkilan mukaan oli se, että sekä uupuneilla että ei-uupuneilla isillä voimavarat liittyivät pääsääntöisesti lapsiin. Lasten kehityksen seuraaminen sekä arkiset leikit ja puuhat lasten kanssa toivat isille voimavaroja.
– Eräs uupunut isä kertoi, että lapsista tuleva ilo on saanut hänen jaksamaan. Eli vaikuttaa sitä, että lapset eivät itsessään ole uupumuksen lähde, vaan ympäröivät rakenteet, jotka eivät tue isiä riittävästi.
Isien uupumuksella voi olla vakavia seurauksia
Vanhempien uupumuksen syitä on tutkittu Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2018 lähtien.
Ensimmäisen julkaisun mukaan merkittävin uupumusta lisäävä tekijä oli vanhempien kokemus ulkoapäin tulevista suorituspaineista. Tämä kokemus korostui erityisesti äideillä.
Uusimmassa, isiin keskittyneessä tutkimuksessa työn ja perhe-elämän vaatimukset ja odotukset vaikuttivat aiheuttavan isille paineita.
– Äidit saattavat reagoida vanhemmuuteen liittyviin paineisiin herkemmin ja heidän uupumus liittyy ehkä enemmän kotiin ja lapsiin. Isillä uupumus saattaa olla laajempaa roolien ristiriitaa: mitä heiltä odotetaan, ovatko he kotona vai töissä, ovatko he leiväntuojia vai mikä heidän roolinsa on?, Sorkkila pohtii.
Äitien uupumusta on tutkittu jo useamman vuoden ajan, mutta isien kokemaa uupumusta ei ole Sorkkilan mukaan tutkittu juuri lainkaan.
Se olisi hänen mielestä tärkeää, sillä muualla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että isien uupumuksella saattaa olla äitien uupumusta vakavammat seuraukset liittyen itsetuhoisiin ajatuksiin tai lapsiin kohdistuvaan kaltoinkohteluun.
Isien uupumusta pitäisi tutkia myös tasa-arvoisen vanhemmuuden nimissä.
– Olisi hirveän tärkeää tietää, miten isät jaksavat kotona ja miten me voisimme heitä tukea, että he haluaisivat olla kotona, Sorkkila sanoo.
Isät kokevat jäävänsä näkymättömiksi
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, mikä auttaisi isiä voimaan vanhempana paremmin.
Tutkimukseen osallistuneet uupuneet isät raportoivat tarvitsevansa taloudellista tukea, tukea työn- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, käytännön tukea perhearjessa sekä tukea parisuhteelleen.
Sekä uupuneet että ei-uupuneet isät kertoivat kaipaavansa enemmän sosiaalista tukea, kuten vertaistukiryhmiä, joissa he saisivat keskustella pelkästään toisten miesten ja isien kanssa.
Lisäksi miehet kaipasivat enemmän omaa aikaa ja tietoa palveluista, joita pikkulapsiperheille on tarjolla.
Sorkkilan mielestä esimerkiksi neuvolat voisivat ottaa isistä enemmän koppia.
– Monella isällä oli kokemus, että he ovat jääneet ehkä vähän näkymättömiksi, että heitä ei ole huomioitu neuvolassa. Huomio on keskittynyt vain lapseen ja äitiin ja isät ovat jääneet ulkopuolelle.
Erityisesti uupumisriskissä olevat isät olisi tärkeää havaita ajoissa.
– Isillä kynnys avun hakemiseen voi olla äitejä suurempi. Voi olla sellainen ajatus, että pitää vaan jaksaa ja kestää ja olla se perheen kallio eikä voi kertoa, että itse voi huonosti. Sellaisesta ihanteesta pitäisi päästä eroon. On rohkeaa ja vastuullista hakea apua, Sorkkila painottaa.
Tutkimuksen tuloksia ei voi yleistää, sillä mukana oli vain 24 isää. Heidät on poimittu vuoden 2018 kyselytutkimuksen aineistosta, johon vastasi kaikkiaan 158 isää. Tutkimuksessa vertailtiin 10 eniten ja 14 vähiten uupuneen isän avoimia vastauksia toisiinsa. Uupuneet isät kokivat uupumusoireita vähintään viikoittain ja ei-uupuneet harvemmin kuin muutaman kerran vuodessa. Tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi vertaisarvioidussa The Family Journal -lehdessä.
Lisää aiheesta: