Hyppää pääsisältöön

Salainen metsäni – autistinen Lauri rauhoittuu luonnossa: "Onko ihmisellä juuret kuin puulla?"

Metsässä on rauhallista. Siellä päänsisäinen kaaos hiljenee ja Lauri tuntee olevansa kotona.
Lauri haaveilee tytöstä, joka näkisi hänessä autismin sijaan ystävällisen, filosofiaa rakastavan nuoren miehen. Metsässä on rauhallista. Siellä päänsisäinen kaaos hiljenee ja Lauri tuntee olevansa kotona. yle tv1

TV1 sunnuntaina 17.11.2019 klo 11.45 - 12.40, Areenassa 30 päivää

Autismin kirjolla oleva Lauri on aina tiedostanut olevansa erilainen, omaan kuoreensa suljettu nuorimies.

Puhekyvyttömälle Laurille ainoa avain kommunikointiin on henkilökohtainen tulkki Pirjo, jonka tuella hän pystyy kirjoittamaan syvimmistäkin tunteistaan. Pirjon avulla Lauri kommunikoi maailmalle todelliset ajatuksensa.

Autismin tuomien haasteiden keskellä toiveista suurin on rakkaus, jota Lauri kaipaa elämäänsä ylitse kaiken. Lauri tuntee olevansa kuin ikuisesti taltutettava karhu, voimakkaasti tunteva ja ajatteleva mies.

"Onko ihmisellä juuret kuin puulla?", nuori mies kysyy ja pohtii paikkaansa maailmassa.

Luonnossa voi rauhoittua

Visuaalisesti vaikuttava dokumenttielokuva Salainen metsäni avaa Laurin syvälliset ajatukset miehen luontoyhteyden kautta. Luonnossa Laurilla on hyvä olo, siellä hän voi rauhoittua ajatustensa keskellä.

Vaikka Lauri pelkää jäävänsä pelkän äärettömän rakkauden kaipuun varaan, hän avaa taidokkaasti kirjoituksillaan sellaisen kauneuden, jonka katsojakin aistii.

Salainen metsäni on Niina Brandtin ohjaama tunnin mittainen esikoisdokumenttielokuva. Se kertoo kommunikoinnin tärkeydestä ja rakkauden kaipuusta elokuvan päähenkilön, autismin kirjolla elävän Laurin näkökulmasta.

Tuotanto: Double Back Documentaries Oy, Suomi, 2016. Dokumentti on kuvailutulkattu. Salainen metsäni on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2018.

Mitä tarkoittaa kuvailutulkkaus ja miten sen saa?

Salainen metsäni -dokumenttielokuvaa voi halutessaan katsoa kuvailutulkattuna. Kuvailutulkkaus tarkoittaa, että elokuva on katsomisen sijaan kuunneltavissa.

Kuvailutulkkaus sanallistaa tv-ohjelman visuaalisen ilmaisun. Kuvailutulkkaus otetaan käyttöön valitsemalla televisiossa ohjelman ensisijaiseksi äänikieleksi hollanti.

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.