Viimeinen viikinkikuningas oli armoton ja vallanhaluinen – Harald Ankara oli nimensä veroinen

Syyskuussa 1066 viikinkikuningas Harald Ankaran armeija iski yhteen Englannin kuninkaan Harald Godwininpojan joukkojen kanssa. Panoksena oli - ei enemmän tai vähemmän kuin - Englannin kuninkuus. Tämä taistelu merkitsi viikinkiajan loppua.

Lopullinen taistelu käytiin Yorkin lähellä Stamfordissa. Vaikka norjalaisia viikinkejä oli vähemmän ja he olivat huonommin varustautuneita, taistelu oli tasainen. Verinen taistelu sai käänteen, kun myöhään illalla Harald Ankaran kurkkuun osui kuolettava nuoli, ja Englannin kuninkaan joukot saivat yliotteen.

Haraldin kuoleman jälkeen viikinkijoukot hajaantuivat nopeasti ja vain kymmenesosa Haraldin miehistä palasi takaisin Norjaan tämän surkeasti hävityn taistelun jälkeen.

Tätä Stamfordin sillan taistelua on yleisesti pidetty lähes kolmesataa vuotta kestäneen viikinkiajan loppuna.

Viikinkiajasta kerrotaan lisää Viikingit - ryöväreitä, kauppiaita ja tutkimusmatkailijoita historiasarjassa Yle Areenassa.

Harald Ankara oli viikinkipäällikön arkkityyppi

Mutta kuka oli tämä mies, joka sai lisänimen Ankara? Paitsi että häntä pidetään viimeisenä viikinkikuninkaana, kuvaa hänen tarinansa hyvin viikinkien monissa maanosissa liikkunutta ja taistelujen värittämää elämää. Hän on siis eräänlainen viikinkipäällikön arkkityyppi.

Haraldin elämästä tiedetään yllättävän paljon, pitkälle kiitos islantilaisen runoilijan ja historioitsijan Snorri Sturlusonin, joka kirjoitti myös Haraldista kuningassaagoissaan.

Harald Ankara oli taistelujen mies nuoresta lähtien

Taistelukentät olivat Haraldille tuttuja jo pienestä pitäen, sillä vain 15-vuotiaana 36 vuotta Stamfordin sillan taistelua aiemmin hän oli jo vähällä kuolla taistelukentälle.

Kesällä 1030 hän nimittäin osallistui velipuolensa kuningas Olavi Haraldinpojan (josta tuli kuolemansa jälkeen meilläkin tunnettu Pyhä Olavi) rinnalla taisteluun tanskalaisten kuningasta Knut Suurta vastaan Stikletadissa Norjassa.

Olavi sai taistelussa surmansa ja myös Harald makasi hänen vieressään elottomana ruumiiden seassa. Hänen onnekseen ystävällismieliset henkilöt huomasivat, että Harald on hengissä ja piilottivat hänet. Harald ei kuitenkaan ollut Norjassa turvassa, koska Olavin viholliset halusivat hänetkin hengiltä.

Ukrainan kautta Bysanttiin

Aikansa piiloteltuaan ja haavojaan paranneltuaan Harald pakeni vainoojiaan vuorten yli Ruotsiin. Sieltä matka jatkui viikinkien jokireittejä pitkin aina Kiovan Rusiin (Gardarikeen), joka oli ruotsalaisten viikinkien perustama valtakunta nykyisen Ukrainan alueella. Sinne Harald saapui vuosi Stiklestardin taistelun jälkeen.

Gardariken ruhtinas Jaroslav Viisas, jonka vaimo oli Haraldin sukulainen, toivotti Haraldin tervetulleeksi. Jaroslav värväsi nuoren Haraldin armeijaansa kapteeniksi ja hän kunnostautui taisteluissa Kiovan Rusin vihollisia vastaan Puolassa ja mahdollisesti jopa Baltiassa.

Muutamaa vuotta myöhemmin Harald jatkoi matkaansa silloisen kristikunnan rikkaimpaan kaupunkiin Kontantinopoliin, Bysantin pääkaupunkiin. Harald oli ottanut Kiovan Rusista mukaansa 500 karaistunutta soturia, joiden kanssa he liittyivät Bysantin keisarin Mikael IV:n varjagikaartiin, joka oli Bysantin keisarin henkilökohtainen henkivartiosto.

Harald oli mainio soturi ja erittäin urhoollinen; hän oli kaikkia muita miehiä väkevämpi ja asekuntoisempi.

Snorri Sturluson

Harald soti monilla rintamilla

Harald Ankaran ja hänen miestensä soturitaidot pääsivät pian käyttöön. He taistelivat Bysantin valtakunnan pohjoisrajalla kapinoivia bulgaareja vastaan. Haraldin raakoja toimintatapoja kuvataan Bysantin keisarin sihteerin muistiinpanoissa: bulgarialaisten tappion jälkeen heidän johtajaansa raahattiin ketjuissa pitkin Konstantinopolia nenä leikattuna ja silmät puhkaistuna.

Haraldilla oli käyttöä monilla rintamilla. Hän taisteli myös arabimerirosvoja ja heitä tukeneita kaupunkeja vastaan. He onnistuivatkin karkottamaan arabit nykyisen Turkin alueelta. Tämän jälkeen hän joukkoineen matkusti ympäri Välimerta ja valloitti saagojen mukaan 80 kaupunkia Pohjois-Afrikasta ja useita Bagdadin kalifaattiin kuuluvia kaupunkeja Sisiliassa.

Paluu Norjaan kuninkaaksi

Palveltuaan kymmenisen vuotta Bysantin keisaria Harald kuuli tilanteen Norjassa muuttuneen. Norjan valloittanut tanskalainen Knut Suuri oli kuollut ja nyt Norjaa hallitsi Haraldin Stiklestadin taistelussa kuolleen veljen Olavin poika Maunu Hyvä.

Harald halusi palata Norjaan ja vaatia kruunua itselleen. Vuonna 1046 Maunu pakotettiinkin jakamaan valtansa Haraldin kanssa. Vain vuotta myöhemmin Maunu Hyvä kuoli ja Haraldista tuli Norjan itsevaltainen hallitsija.

Lisänimensä Harald Ankara (Harald Hårdråde, Harald the Ruthless) hän lunasti oikeastaan vasta kotimaassaan. Hän käytti Bysantissa oppimiaan raakoja otteita sumeilematta myös maanmiehiään vastaan. Kun maanviljelijät kapinoivat Oslon pohjoispuolella Haraldin ankaraa verotusta vastaan, hän lähetti armotta sotilaansa heidän kimppuunsa.

Kuningas vangitsi viljelijät. Toiset hän rampautti, toiset antoi tappaa. Jotka voivat, pakenivat. Kaikkialla antoi kuningas polttaa taloja ja langetti tuomioita.

Snorri Sturluson

Taistelu Englannista

Norjan kuninkaana Harald taisteli samoin ottein seuraavat 15 vuotta Tanskan kuningasta Sven Estridinpoikaa vastaan. Viimein vuonna 1064 he päätyivät rauhansopimukseen ja molemmat jäivät hallitsemaan omia maitaan.

Seuraavaksi vallanhaluinen Harald käänsi katseensa Englannin suuntaan. Vuonna 1066 Harald keräsi mahtavan viikinkiarmeijan ja seilasi Englantiin 300 laivan viikinkiarmeijan voimin. Tämä oli suurin sotalaivasto, joka oli koskaan lähtenyt Norjasta.

Harald suuntasi kohti vanhaa viikinkikaupunkia Jorvikia (York), liittoutuen Englannin kuninkaan Harald Godwininpojan petollisen veljen jaarli Tostigin kanssa. Syyskuun 20. paivänä Haraldin joukot kohtasivat Yorkin laitamilla englantilaisten sotavoimat, jotka oli häthätää koottu ympäröivältä seudulta. Norjalaiset voittivat tämän taistelun, mutta mieshukka oli suuri.

Harald Ankara yllätettiin

Muutamaa päivää myöhemmin viikingit kohtasivat englantilaiset uudestaan Stamfordin sillalla. Englannin kuningas Harald Godwininpoika oli rientänyt joukkoineen pikamarssia pohjoiseen puolustamaan valtakuntaansa ja yllätti viikingit. Norjalaiset olivat jättäneet panssaripaitansakin pois, koska eivät odottaneet enää vastarintaa.

Sekä Harald että liittolaisensa Tostig kaatuivat verisessä Stamfordin taistelussa ja lyödyt norjalaiset pakenivat kauhuissaan veneilleen. Norjalaisten mieshukka oli niin suuri, että Haraldin kolmestasadasta laivasta tarvittiin vain 24 alusta kuljettamaan eloonjääneet viikinkisoturit takaisin Norjaan.

Haraldin tappio merkitsi viikinkiajan loppua

Usein Haraldin tappiota Stamfordissa vuonna 1066 pidetään viikinkiajan loppuna. Muutenkin ajat Englannissa olivat muuttumassa, sillä vain kolme viikkoa myöhemmin Stamfordissa voitokas Harald Godwininpoika hävisi puolestaan taistelun maahan hyökännyttä Normandian herttuaa Vilhelm Valloittajaa vastaan Hastingsissä. Tämä merkitsi normannivallan alkua Englannissa ja Vilhelm Valloittaja kruunattiin Englannin kuninkaaksi joulupäivänä 1066.

Historian ihmeellisyyttä korostaa se, että myös nämä Vilhelmin johtamat normannit olivat alunperin skandinaavisperäistä Normandian seudulle Ranskaan asettunutta väestöä.

Viikinkien ryöstöreissut Brittein saarille eivät kuitenkaan loppuneet kuin veitsellä leikaten vuonna 1066. Tämä jälkeenkin tanskalaiset viikingit tekivät vielä muutamia ryöstöretkiä Yorkiin. Tanskalaiset saivat vielä noilta retkiltään saalista, mutta valta pysyi normanneilla. Vähitellen uhka viikinkien hyökkäykstä väistyi ja viikinkajan voi katsoa lopullisesti päättyneen.

Haraldin kuolema ja ryöstöretkien tyrehtyminen ei tietenkään merkinnyt muiden skandinaavien ulkomaisten asutuskeskusten ja siirtokuntien loppua, vaan ne sopeutuivat pikkuhiljaa muuttuneeseen tilanteeseen ja sulautuivat ympäristöönsä niin Sisiliassa, Kiovan Rusissa kuin muuallakin.

Haraldin poika oli puolestaan rauhan mies

Mielenkiintoisena loppukaneettina Harald Ankaran tarinalle on, että hänen kuolemansa jälkeen hänen pojastaan Olavista tuli Norjan uusi kuningas. Hän sai pian lisänimen Kyrre, joka tarkoittaa rauhaisaa. Koko 27 vuotta kestäneen valtakautensa aikana hän ei taistellut yhtäkään sotaa. Omena siis putosi aika kauas puusta tässä tapauksessa.

Haluatko tietää lisää viikingeistä? - Kuuntele historiasarja

Harald Ankaran tarina toimii hyvin metaforana sotaisan viikingipäällikön elämästä, mutta kuinka hyvin tällaiset sotaisat mielikuvat viikingeistä pitävät paikkansa? Olivatko he todella pelkkiä ryöväreitä? Keitä viikingit oikein olivat, mistä tulivat ja minne katosivat? Ja minne kaikkialle viikingit oikein matkustivat? Ja mistä kaikesta heidät muistetaan tänä päivänä?

Haastateltavina ovat folkloristi Joonas Ahola Helsingin yliopistosta, arkeologi Sami Raninen Museovirastosta ja Jaakko Tahkokallio Kansalliskirjastosta. Toimittajina ovat Seppo Heikkinen ja Harri Alanne.

Keitä viikingit olivat?

40:54

Viikinkien matkat

43:20

Viikinkiaika Suomessa ja viikinkien perintö

47:59

Bonus: Videopeliviikingillä ei ole orjia

39:56