Väitin taksissa keskellä syksyä kuulevani radiosta joululaulua. Elettiin lokakuuta. Päivittelin kuljettajalle, että nytkö jo – ja ei kai vielä? Olin juuri nähnyt ruokakaupassa ensimmäiset joulusta muistuttavat suklaarasiat ja jotenkin hieman ahdisti.
No ei se lopulta ollutkaan joululaulu, vaan ihan normaali rokkibiisi. Ajatus joulun tulosta vain muutti kirkkaasti soivan tamburiinin kilkkeen korvissani kulkusiksi. Taksinkuljettaja kertoi, että jouluna hänestä on oikein mukava olla töissä. Ihmiset ovat – ainakin alkuillasta – aivan erityisen hyväntuulisia ja sopuisia. Joskus on saanut asiakkaalta lahjankin.
Tukimuksen mukaan todennäköisyys sille, että ihminen antaa pullonpalautusrahat hyväntekeväisyyteen kasvaa joulukuussa.
Päädymme pohdintoihin joulusta. Keksimme, että se on tietyssä vuodenajassa lymyilevä idea, joka pesiytyy hetkeksi mieleen ja muuttaa ihmistä. Muutaman päivän ajan tunteemme toisiamme kohtaan lämpenevät. Äänet saavat eri merkityksiä, niin kuin minulle tamburiini. Ollaan vähän normaalia kivempia toisille.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan todennäköisyys sille, että ihminen antaa pullonpalautusrahat hyväntekeväisyyteen kasvaa joulukuussa 14 prosenttia. Joulun vaikutus läikkyy hieman tammikuullekin, jolloin lahjoituksen todennäköisyys on vielä 7 prosenttia muuta vuotta suurempi. Sen jälkeen joulun idean teho lieventyy, tai uusi idea, vaikkapa terveemmästä elämästä, valtaa aivot. Rahat syydetäänkin kuntosaleille.
Joulun idea on väkevä. Se voi auttaa ihmisiä ylittämään valtaviakin empatian esteitä.
Kerrotaan, että vuoden 1914 joulupäivänä, keskellä ensimmäistä maailmansotaa, muutamat britit ja saksalaiset sotilaat päättivät pitää spontaanin, epävirallisen tulitauon. Taistelun sijaan vihollisen kanssa pelattiin jalkapalloa ja pantiin yhdessä tupakaksi. Oli näitä hetkiä sodan muinakin päivinä, mutta ainakin senkertainen syntyi joulun innoittamana.
Joulun idea myös vääristää havaintoa ympäristöstä. Se saa katsomaan kaupassa suklaarasioita uusin silmin, muuttaa kokemuksen punaisesta väristä, panee haikailemaan lunta.
”Jouluihmisillä” aktivoituivat enemmän ne aivokuoren alueet, jotka liittyvät tunteiden tulkintaan, hengellisyyteen, tuntoaistiin ja liikkeeseen.
Eräässä leikkimielellä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, missä kohtaa aivoja joulumieli sijaitsee. Havaittiin, että joulua viettävien aivot reagoivat jouluisiin kuviin eri tavoin kuin sellaisten, joiden kulttuuriin joulu ei kuulunut. ”Jouluihmisillä” aktivoituivat enemmän ne aivokuoren alueet, jotka liittyvät toisten ihmisten tunteiden tulkintaan, hengellisyyteen, tuntoaistiin ja liikkeeseen.
No ei tämä oikeasti tarkoita, että joulu olisi nyt aivoista paikannettu. Pikemmin tulokset, jos ylipäätään pitävät paikkansa, kertovat siitä, millä tavalla jaettu idea voi mieltämme muovata: toisille kuva piparkakusta on neutraali, mutta joulun idean omaksuneella kuvan merkitys on erilainen.
Joulun idea paljastaakin kulttuurin voiman merkityksien luomisessa. Jaetuilla mielikuvilla voidaan muuttaa havaintoa maailmasta, kokemuksia ja tunteita, ja ylittää vaikkapa ihmisen luontainen itsekkyys, tai empatian rajoittuminen vain omaan heimoon ja lähimpiin.
Yhdessä määritellystä ja kulttuurissa sitkeästi elävästä ideasta voi olla myös silkkaa haittaa.
Joulun lisäksi samanlaisia ideoita on muitakin: viikonloppu, Suomi tai vaikkapa vapaus. Tällaisten ideoiden varassa yhteiskunta suurelta osin pyörii.
Yhdessä määritellystä ja kulttuurissa sitkeästi elävästä ideasta voi olla myös silkkaa haittaa. Yhteisöllisyyttä korostava, joka tuuttiin tunkeva juhla, voi joillakin syventää yksinäisyyden kokemusta. Tai sitten läheisiin keskittyessä myös heidän kanssaan koetut ongelmat väkevöityvät.
Toisille joulun idea luo täydellisyyden paineita: jos mokaat joulun, mokaat lähimmäisenrakkauden, perheonnen ja lapsesi joulunostalgian.
Joulu on ihmisten yhteinen keksintö, mutta onneksi sitä saa jokainen omassa mielessään korjata itselleen paremmin sopivaksi. Voi poimia ne idean ulottuvuudet, joista on hyötyä, tai vaikka sanoutua koko keksinnöstä irti.
Itse yritän pikkuhiljaa muuntaa joulua sellaiseksi, että suorituspaineet vähenisivät, että se kuuluisa lämpöinen joulumieli suuntautuisi myös omaan itseen. Keskityn nauttimaan, kun on hetki hengähtää, kun voi ajatella toisista hyviä asioita ja iloita, että on taas selvitty vuoden pimeimmästä ajasta.
Kunhan vähän vielä harjoittelen, ehkä jo ensi vuonna kulkusten ääni ei nosta sykettä, vaan laskee sitä.
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on aivotutkija, jolla on vuosittain keskivaikea ristiriitainen joulureaktio: joulua on pakko tunnelmoida, ja toisaalta tunnelman on pakko onnistua, sillä joulu on nopeasti ohi niin kuin elämäkin.
Voit keskustella kolumnista 9.12. klo 23:een asti.