Nimittelyä, huutelua, pilkkaa.
Pikajuoksija Santeri Tannerin kykyjä vähäteltiin hänen uransa alussa monta kertaa. Usein epäilijöinä olivat kilpakumppanit, toisinaan heidän katsomossa istuneet vanhempansa.
Tuulennopean Tannerin “vika” oli synnynnäinen kuurous.
– Häpesin asiaa ja yritin peittää sitä. Jostain syystä se, etten kuullut kuin muut, yhdistettiin vajaaälyisyyteen, Tanner muistelee.
Pilkka ei saanut urheilusta innostunutta Tanneria luopumaan unelmistaan. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäkeä ihaillut nuorukainen halusi olla yleisurheilija ja löytää lajissa omat rajansa.
Nyt, 25-vuotiaana, Tanner kutsuu itseään somessa “Suomen nopeimmaksi kuuroksi”. Nimitykselle on katetta, sillä 400 metrin aitajuoksussa Tanner on kaikkien aikojen nopein suomalainen kuulovammainen.
Ennätyksellään (57,10) nuori mies on lähellä myös kansainvälistä kärkeä.
– Seuraavaksi haaveenani on olla Euroopan ja sitten maailman nopein kuuro. Viime vuosien kehitys näyttää, että se on mahdollista, Tanner sanoo.
Vähälukuisessa joukossa
Runsaan viikon päästä Tanner pakkaa piikkarinsa ja matkustaa kuurojen olympialaisiin Brasiliaan. Kisoihin lähtee Suomesta yhteensä seitsemän urheilijaa.
Joukkueen koko kuvastaa kuurojen huippu-urheilun pienuutta Suomessa. Suomen Kuurojen Urheiluliiton (SKUL) mukaan Tannerin kaltaisia tavoitteellisia kilpailijoita on koko maassa 20-30.
Määrä on murto-osa siitä, mitä se oli kuurojen urheilun kulta-aikana 1970- ja 1980-luvuilla.
– Siihen aikaan kuurot opiskelivat asuntolakouluissa ja viettivät vapaa-aikaa paljon keskenään. Lahjakkaat urheilijat oli helpompi löytää ja heille oli enemmän kisoja sekä turnauksia, SKULin hankekoordinaattori Heli Romu kertoo.
Nykyään yhä useampi kuuro treenaa ja kilpailee kuulevien kanssa. Niin myös Tanner, jolla on ollut vauvasta saakka päässään elektroninen sisäkorvaistute. Sen avulla hän aistii ympäristöään lähes yhtä hyvin kuin luonnollisesti kuulevat.
– Vesisateessa laite pitää peittää ennen lähtöä, mutta siinäpä se. Koen olevani samalla viivalla kuin kuulevat juoksijat, Tanner toteaa.
Kohtelu seuroissa vaihtelee
Kuopiolainen Tanner ei ole koskaan kuulunut kuurojen urheiluseuraan.
Kun starttipistoolin äänen on kuullut ja kommunikointi on onnistunut puhumalla, nuori mies on voinut keskittyä juoksijana kehittymiseen. Hän edustaa yhä ylpeänä kasvattajaseuraansa Länsi-Uudenmaan Urheilijoita.
– Vaihtelee todella paljon, miten kuurot ja kuulovammaiset otetaan kuulevien seuroissa vastaan. On ollut ennakkoluuloja, mutta yleisemmin ehkä kommunikoinnin ongelmia, Heli Romu kertoo kuurojen urheilun muutoksesta.
– Liittona yritämme vaikuttaa siihen, että kuulovammaisia kohdeltaisiin tasapuolisesti ja reilusti. Siten yhä useampi voisi tavoitella myös huippua, jos niin haluaa, hän jatkaa.
Tanner kertoo tulleensa seuratoiminnassa aina hyvin kohdelluksi. Myös kilpakumppanien ja katsojien pilkka on vähentynyt.
Juoksija arvelee vinoilun hiljenneen osin samalla, kun hänen vauhtinsa on kiihtynyt.
– Kun saan ennätyksestä nipistettyä vielä pari sekuntia, alan olla kuulevien SM-finaalitasolla. Kuurojen kisoissa menestymisen lisäksi tavoittelen ilman muuta pärjäämistä kuulevien puolella, Tanner sanoo.
Ei kilpailua Suomessa
Tänä päivänä Tanner on sinut kuuroutensa kanssa.
Toukokuussa käytäviin kuurojen olympialaisiin eli deaflympicseihin kuopiolainen lähtee finaalipaikka mielessään. Hän toivoo pystyvänsä olemaan esimerkki ja esikuva, jotta saisi kirittäjiä nuoremmistaan.
– Tällä hetkellä ainoat kilpailijani Suomessa ovat kuulevia. Se on harmi, koska lahjakkuutta olisi varmasti myös kuurojen puolella, hän miettii.
Tanner ei osaa sanoa, mieltääkö hän itsensä enemmän kuuroksi vai kuulevaksi. Sisäkorvaistutteensa myötä hän elää varsin täysipainoista kuulevan elämää, mutta myös kuurojen yhteisö tuntuu läheiseltä.
– Pystyn samaan kuin kuulevat, mutta olen silti ainutlaatuinen. Oikeastaan se on vain siistiä, Tanner sanoo.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 24.4. klo 23 asti.
Lue myös: